Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Ohjeita ja vihjeitä

Kilpailijan huomiotavaksi!

Muutamia asioita, jotka helpottavat kilpailemisen aloittamista, ilmoittautumista ja kilpailemista yleensä

Otteita myös sellaisista asioista, jotka ovat kevään aikana herättäneet kysymyksiä tai on ollut havaittavissa, että kysymyksiä ei ole esitetty, vaikka olisi ehkä kannattanut esittää epäselvyyksien välttämiseksi. Kaikille kilpailemiseen liittyville kysymyksille ja ilmoituksille virheistä hyvä osoite on kilpailut@sulkapallo.fi

Peruslukupaketti myös kilpailijoille on SSuL:n Kilpailusäännöt, jota kaikki kilpailunjärjestäjät ja ylituomarit noudattavat. Kun samaa sääntöä noudattavat kaikki osapuolet, asioilla on tapana järjestyä, jos lainkaan menevätkään järjestymättömiksi. Helpottaa elämää, kun asiat ovat valmiiksi mietittyjä.

Lisäksi pelaajaa koskevat ainakin seuraavat säännön, joiden sisällöstä on järkevää olla tietoinen, käytännössä siis vähintäänkin lukaista ne kerran ja aina, kun niitä päivitetään.

Pelisäännöt
Pelaajan käytössäännöt
Edustussäännöt
Kurinpitosäännöt
Luokitus- ja rankkaussäännöt

Yllä mainittujen lisäksi on olemassa harvemmin tarvittavat, mutta tarpeelliset Eliittikisasarjan säännöt, Sarjakilpailusäännöt, Juniorikilpailusäännöt ja Seniorikilpailusäännöt, jotka täydentävät Kilpailusääntöjä. Joukkuekilpailusäännöt on tarkoitettu seurojen järjestämien alueellisten joukkuekisojen järjestämiseen.

Erikseen on myös olemassa Valmentajien ja kouluttajien käytössäännöt sekä Teknisten toimihenkilöiden käytössäännöt ja sääntökokoelmaan myös kuuluva Hyväksytyt pallot.

Sulkapalloon kuuluvat tärkeänä osana myös Eettiset asiat, joka sisältää osinaan Antidopingin, Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon, Ottelumanipulaatio -ohjelman sekä Ympäristövastuullisuuden. Näistä löytyy lisätietoa SSuL:n sivuilta

Lisenssin ostaessaan lisenssihaltija sitoutuu noudattamaan kaikkia SSuL:n, Badminton Europe Confederation:n (BE) ja Badminton World Federation:n (BWF) sääntöjä (Kilpailemisen säännöt - GCR) ja Antidoping ohjelmia. BWF sääntökokoelma täällä.
--- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- --- ---

Lisenssin osto

Kilpailulisenssit ostetaan Suomisportista. Kunkin kauden lisenssimyynti alkaa 1.7 ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun loppuun, 30.6. Kaudella 2024-2025 myyntiaika on 1.7.2024 – 30.6.2025. Ilman kilpailun aikana voimassa olevaa lisenssiä pelaaja ei voi ilmoittautua kilpailuun. Jokaisen lisenssinostajan (lisenssinhaltijan) on oltava SSuL:n jäsenseuran jäsen, joka on suorittanut velvoitteensa, kuten jäsenmaksun, seuralleen. Tarkemmin lisenssin ostosta täällä.

Ilmoittautuminen

Kilpailuilmoittautuminen tapahtuu Tournamentsoftwaressa (TSW), johon kilpailija on rekisteröitynyt ja luonut itselleen tunnuksen (tilin).
Kilpailuilmoittautuminen voi tapahtua SSuL:n sanktioimiin kilpailuihin ainoastaan TSW:ssa (Kilpailusääntö), ei sähköpostitse (paitsi ulkomaiset pelaaja), ei tekstiviestillä eikä edes savumerkeillä.
Mikäli ilmoittautujalla on järjestelmäongelmia, on otettava välittömästi yhteyttä SSuL kilpailutukeen, kilpailut@sulkapallo.fi, koska tietojärjestelmäongelmissa kilpailunjärjestäjä harvoin jos koskaan pystyy auttamaan ilman sääntörikkeeseen syyllistymistä. JOS tietojärjestelmissä on ongelmia, ne tuskin koskaan rajoittuvat yhteen ilmoittautujaan ja siksi ongelma on selvitettävä ja korjattava. Ilman tietoa ongelmasta sitä ei voi korjata.

Tärkeä asia ilmoittautumisessa on myös se, että nelinpeliparin molempien pelaajien on ilmoittauduttava kilpailuun. Jos toinen puoli parista ei ilmoittaudu, parin ilmoittautunutta pelaajaa käsitellään kuin hän olisi ilmoittautunut avoimena, Kilpailusääntö 5.5.1. Jos ei halua pelata muiden kanssa, sen voi ilmoittaa ilmoittautumisen lisätiedoissa.

Lisää ilmoittautumisesta kotimaan kilpailuihin täällä

Osallistumisoikeudet yleisesti ja mestaruuskilpailuihin erikseen

Osallistumisoikeudet kaikkiin kilpailuihin eri taso- ja ikäluokissa esitetty Kilpailusäännössä 6 ja mestaruuskilpailuiden osallistumisoikeudet (ja kaavioiden koot) Kilpailusäännöissä 7 - 13.

A-, B- ja C-luokkien pelaajat voivat osallistua (ilmoittautua) myös yhtä tasoluokkaa korkeampaan luokkaan Kilpailusäännössä 6.4 mainituin poikkeuksin ja rajoituksin.
Juniorit voivat osallistua (ilmoittautua) omaa ikäluokkaansa yhtä ylempään, käytännössä rajoituksetta, kahta luokkaan ylempään osallistumisen rajoitus on kerrottu Kilpailusäännössä 6.8.
Seniorit puolestaan voivat osallistua omaa ylintä ikäluokkaansa alempaan sen verran kuin rohkeus ja taidot, tai jompikumpi, riittää.
Seniorinaisten osallistumisesta miesten luokkiin on kerrottu sekä Kilpailusäännössä 6.6 ja Seniorkilpailusäännössä. Naisten yleinen osallistumisoikeus miesten luokkiin on kerrottu Kilpailusäännössä 6.5
D-luokitellut pelaaja saavat ilmoittautua ja osallistua vain D-luokkaan.

Lisätiedot ilmoittautumiseen

TSW kilpailuilmoittautumisessa on mahdollista antaa lisätietoja, jotka kilpailunjärjestäjä näkee ladattuaan pelaajat TSW:sta kilpailunsovellukseen (Badminton Tournament Planner [BTP]). Lisätietoihin kannattaa vähintään kirjoittaa se mitä Kilpailusääntö 5.5.1 mahdollistaa jos pelaajan ilmoittaman nelinpelipari ei jostain syystä ilmoittaudukaan samaan kilpailuun.
Avoimena ilmoittautuvan nelinpelaajan on melko turha esittää erityistoiveita hänelle ”sopivasta tai tasoltaan kuuluvasta” parista, koska avoimena ilmoittautuneista muodostetaan parit Kilpailusääntöjen 12.5.2 ja 17.10 mukaisesti, aina.
Lisätietoihin kannattaa kirjoittaa vaihtoehtoisia luokkia, jos joku oma luokka ei toteudu, myös vanhemman senioripelaajan on hyödyllistä kirjoittaa sinne se alin ikäluokka, jossa kokee pelaamisen mielekkääksi, eikä halua ihan nuorten kanssa kykyjään koetella.
Naisen pelatessa miesten luokissa säännön salliessa, hänen on aina kirjoitettava parinsa lisätietoihin, koska ei voi naisena miesten luokkaan ilmoittautuessaan valita naista (tai edes miestä) nelinpeliparikseen miesten listauksesta.
Aikataulutoiveita voi kirjoittaa vaikka ne isommissa luokissa saattavat olla hankalia tai jopa mahdottomia toteuttaa. Kaksipäiväiseen kilpailuun osallistuvan ilmoitus, että voi pelata vain toisena päivänä tai jonain päivänä vain klo 14:00 saakka, hipoo jo pelaajan käytössäännön rikkomusta. On hyvä, jos ilmoittautujalla on kaksipäiväiseksi ilmoitettuun kilpailuun aikaa kaksi päivää. Muista, että kisassa voi olla 250 muuta pelaajaa.

Poisjäänti, sen ilmoittaminen ja korvaava pelaaja

Kilpailusta poisjäännin voi kilpailujärjestäjän ilmoittamaan vetäytymisen takarajaan, hyvin usein sama kuin viimeinen ilmoittautumispäivä, saakka tehdä TSW:ssa helposti, kuten ilmoittautumisenkin. Kilpailuun siis voi ja kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin monestakin syystä, koska vetäytyminen on mahdollista ja helppoa vähintäänkin viimeiseen ilmoittautumispäivään.
Jos vetäytyminen on syystä tai toisesta tehtävä tuon takarajan jälkeen, se kannattaa aina tehdä heti, kun on tiedossa, ettei pysty kilpailemaan. AINA kirjallisesti, joko sähköpostilla tai tekstiviestinä (tai WhatsApp), niin, että siitä on jossain olemassa joku merkintä. Joskus näitä saatetaan olla hiukan eri mieltä, siksi.
Pelaaja voi ennen kilpailua jäädä pois vain yhdestä (tai useammasta) pelimuodosta ja pelata silti muita (tai vain yhden) Kilpailusäännön 20.3 mukaan. Jos on samassa pelimuodossa ilmoittautunut useampaan luokkaan, ilmoittautumisajan jälkeinen pelimuodosta poisjäänti koskee kaikkia luokkia Kilpailusääntö 20.3.1. Älä koskaan jää pois kilpailusta, missään sen vaiheessa, ilmoittamatta siitä kilpailujärjestäjälle!!
Nelinpeleissä poisjääneen tilalle tulevaan pelaajan on ilmoittauduttava kilpailun ylituomarille kilpailua edeltävä iltana klo 20:00 riippumatta siitä kumpana päivän kyseinen luokka pelataan (Kilpailusääntö 20.4).
Korvaavan pelaajan on täytettävät Kilpailusäännön 20.1 vaatimukset.

Maksut

Kilpailuun ilmoittavan pelaajan seura on velvollinen maksamaan pelaajan ilmoittautumismaksut kilpailujärjestäjän laskun mukaisena, kun Kilpailusäännön 5.8. määräykset toteutuvat. Käytännössä ensimmäisen julkaistun arvonnan tilanne on se, jota järjestäjä käyttää laskun perusteena. Muutoksia tähän voi aiheuttaa vain järjestäjän tekemän virheen korjaaminen, ei esimerkiksi korvaavien pelaajien tuleminen poisjääneen tilalle tai pelaajan jääminen pois kilpailusta arvonnan jälkeen.

Palautteet ja kehitysideat kilpailut@sulkapallo.fi

Koko teksti .pdf dokumenttina (137 kt)